Elielinaukion ja Asema-aukion arkkitehtuurikilpailun toiseen vaiheeseen valittuja kilpailuehdotuksia on kehitetty edelleen kaupunkilaisilta ja tuomaristolta saadun palautteen pohjalta. Ensimmäisestä vaiheesta jatkoon päässeet ehdotukset Albero ja Klyyga esitellään uudistuneina. Nämä kaksi jatkokehiteltyä kilpailuehdotusta ovat nähtävillä ja kommentoitavina Kerro kantasi -verkkopalvelussa 25.10.–8.11.
Elielinaukion ja Asema-aukion arkkitehtuuri- ja konseptikilpailuun kutsuttiin hieman yli vuosi sitten viisi suunnitteluryhmää. Keväällä 2021 tuomaristo arvioi kilpailuehdotukset ja valitsi jatkoon Alberon ja Klyygan. Tuomaristo huomioi päätöksessään ja palautteessaan kaupunkilaisilta saadut tuhannet kommentit.
Nyt uudistuneina esiteltävät Albero ja Klyyga vastasivat tuomariston mielestä ensimmäisen vaiheen jälkeen parhaiten kilpailuohjelman vaatimuksiin. Tavoitteena on luoda Elielinaukion ja Asema-aukion alueesta viihtyisä ja elävä osa kävelykeskustaa sekä tarjota laadukkaita katu- ja aukiotiloja. Uudisrakentamisen tulee istua luontevasti arvokkaaseen ympäristöön ja ympäröivään rakennuskantaan. Tuomaristo esitti Alberon ja Klyygan suunnitteluryhmille myös kehittämistoiveita. Samalla rakentamisen volyymitavoitetta laskettiin noin neljänneksellä.
Kilpailuehdotukset esillä Kerro kantasi -verkkopalvelussa
Toisen vaiheen myötä kehitetyt kilpailuehdotukset on julkaistu kaikkien kaupunkilaisten ja muiden alueen kehittämisestä kiinnostuneiden kommentoitavaksi. Tuomaristo toivoo selkeää palautetta siitä, kumman ehdotuksen pohjalta suunnittelua toivotaan jatkettavan. Voittaja on tarkoitus julkistaa joulukuun lopussa.
”Suunnittelukilpailun tavoite on ollut löytää kaupunkikuvallisesti ja toteutuksen näkökulmasta kehityskelpoinen yleisratkaisu. Kilpailussa haetaan ideaa, jonka pohjalta varsinainen rakennussuunnittelu ja kaavoitus käynnistyvät”, kertoo Elielinaukion kehitys Oy:n toimitusjohtaja Vesa Olkkola.
Molemmista jatkoon päässeistä kilpailuehdotuksista on julkaistu suunnitteluryhmien tuottamat materiaalit: esittelyteksti, näkymäkuva ja kilpailuehdotus kokonaisuudessaan. Kommentointi on mahdollista noin kahden viikon ajan eli 8.11.2021 asti. Saatua palautetta hyödynnetään hankkeen tuomaroinnissa.
Kommentointi on avoinna osoitteessa https://kerrokantasi.hel.fi/
Alberon suunnitteluryhmä kuvaa edelleen kehitettyä kilpailuehdotustaan muun muassa seuraavasti:
Albero lähtee olemassa olevien rakennusten korkeuksista yhdistäen alueen rakennusten eri mittakaavat. Kaupunkikuvallisena dominanttina säilyy edelleen Helsingin päärautatieasema.
Aukioiden ja ulkotilojen sarja yhdistää Töölönlahden merellisen Helsingin eteläosiin. Urbaani vihreä ympäröi Alberoa jatkuen sisätilojen kautta kattoterasseille.
KLYYGA:n taustalla oleva suunnitteluryhmä kuvaa puolestaan kilpailuehdotustaan seuraavasti:
Uuden keskustakorttelin massoittelu huomioi rautatieaseman matalamman mittakaavan nousten korkeammaksi Postitalon puolella.
Elielinaukion ja Asema-aukion väljästi mitoitettu, kävelemistä ja vihreää liikkuvuutta palveleva urbaani matto muodostaa kaupunkitilalle uuden identiteetin.
Kilpailun tausta ja tavoitteet
Elielinaukion ja Asema-aukion alueen uudistaminen on osa laajempaa Helsingin keskustan ja rautatieaseman ympäristön kehittämistä. Tavoitteena on vahvistaa keskustan asemaa houkuttelevana elinkeinoelämän keskuksena ja merkittävänä työpaikkojen keskittymänä. Elielinaukion ja Asema-aukion alueesta halutaan luoda viihtyisä, elävä ja palveluiltaan monipuolinen osa kävelykeskustaa. Alueesta halutaan toimivampi etenkin jalankulkijoille ja pyöräilijöille.
Kilpailun järjestäjänä toimii Elielinaukion kehitys Oy yhdessä Helsingin kaupungin kanssa. Elielinaukion kehitys Oy:n muodostavat alueen kiinteistönomistajat Ilmarinen, OP-Vuokratuotto, VR, SOK, Exilion sekä kiinteistökehittämiseen ja -sijoittamiseen erikoistunut Evata Partners. Kilpailun tuomaristossa on mukana kilpailun järjestäjien lisäksi asiantuntijajäsen Suomen maisema-arkkitehtiliitto MARK:sta sekä kansainvälinen ja kotimainen asiantuntijajäsen.
Kilpailusta voi lukea lisää osoitteesta https://www.uusieliel.fi/
Lisätietoa kilpailusta:
Elielinaukion kehitys Oy
Vesa Olkkola
Toimitusjohtaja
[email protected]
040 544 23 21
Lisätietoja kaavoituksesta:
Helsingin kaupunki
Perttu Pulkka
Johtava arkkitehti
[email protected]
09 310 37465