20 marraskuun, 2020

Elielinaukion ja Asema-aukion arkkitehtuurikilpailu käynnistyy − mukana viisi kansainvälistä suunnitteluryhmää

by mari in Yleinen

Elielinaukion ja Asema-aukion arkkitehtuurikilpailu käynnistyy − mukana viisi kansainvälistä suunnitteluryhmää

20.11.2020

Lehdistötiedote

Elielinaukion ja Asema-aukion arkkitehtuurikilpailu käynnistyy perjantaina 20. marraskuuta. Kilpailun tarkoituksena on löytää alueelle toimiva kokonaissuunnitelma, jonka pohjalta voidaan alkaa valmistella asemakaavan muutosta. Alueen suunnitteluperiaatteet hyväksyttiin kaupunkiympäristölautakunnassa marraskuussa.

Alueen uudistamishanke on osa suurempaa rautatieaseman seutua kehittävää kokonaisuutta, jossa Elielinaukion ja Asema-aukion alueesta halutaan luoda viihtyisä ja elävä osa kävelykeskustaa. Hanke parantaa alueen toimivuutta merkittävästi erityisesti jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden näkökulmasta.

Arkkitehtuurikilpailu järjestetään kutsukilpailuna. Kutsumuotoiseen kilpailuun päädyttiin, koska suunnittelukohde on erityisen merkittävä ja jotta varmistetaan riittävän korkeatasoiset ehdotukset. Kilpailijat on valittu esikarsinnan kautta. Suunnitteluryhmien valinnassa otettiin huomioon myös kansainvälisen ja kotimaisen osaamisen tasapaino.

Kilpailussa ovat mukana arkkitehtitoimistot MVRDV, Snøhetta, JKMM Arkkitehdit ja Anttinen Oiva Arkkitehdit tiimeineen sekä Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit ja Arkkitehtitoimisto K2S tiimeineen.

Haussa laadukkaat aukiotilaratkaisut, jotka ottavat huomioon alueen erityispiirteet

Kilpailun avulla halutaan löytää suunnitteluratkaisu, joka alueen erityispiirteet ja kaupunkikuvalliset lähtökohdat huomioiden tarjoaa laadukkaita katu- ja aukiotilaratkaisuja, riittävän maankäytön tehokkuuden sekä monipuolisen toiminnallisen sisällön toimistotyöpaikoista kaupan ja vapaa-ajan palveluihin sekä kohtaamispaikkoihin. Kilpailuohjelmassa painottuvat suunnitteluehdotusten kaupunkitilallinen laatu, toiminnallisuus ja suunnitelmaehdotuksen toteutettavuus. Uudisrakentamisessa tulee huomioida alueen arvokas historiallinen luonne ja rakentamisen tulee sopeutua korkeusasemiltaan ympäröivään rakennuskantaan.

Kilpailun järjestävät Elielinaukion kehitys Oy yhdessä Helsingin kaupungin kanssa. Kokonaan suomalaisen Elielinaukion kehitysyhtiön muodostavat alueen kiinteistönomistajat Ilmarinen, OP-Vuokratuotto, VR, SOK, Exilion Real Estate sekä kiinteistökehittämiseen ja -sijoittamiseen erikoistunut Evata Partners. Tuomaristossa on mukana asiantuntijajäsen Suomen maisema-arkkitehtiliitto MARK:sta sekä kansainvälinen asiantuntijatuomari. Muu tuomaristo koostuu Helsingin kaupungin valitsemista asiantuntijoista ja Elielinaukion kehitys Oy:n edustajista, joilla on laaja kokemus rakentamisesta ja kaupunkisuunnittelusta. Tuomariston puheenjohtajana toimii apulaispormestari Anni Sinnemäki.

Kilpailuehdotukset yleisön kommentoitavaksi maaliskuussa

Kilpailuehdotukset esitellään uusieliel.fi-sivustolla pian kilpailuajan päättymisen jälkeen maaliskuussa 2021. Yleisön kommentointia varten perustetaan Kerro kantasi -kysely, jossa pyydetään palautetta töistä ja ideoita jatkotyöstöä varten. Saatua palautetta hyödynnetään kilpailun tuomaroinnissa.

Alustavan aikataulun mukaan kilpailun voittaja valittaisiin heinäkuussa 2021. Tavoitteena on laatia alueen uusi asemakaava voittaneen suunnitteluratkaisun pohjalta.

 Jos voittajaa ei voida valita ensimmäisen vaiheen perusteella, käynnistetään kilpailun toinen vaihe jatkoon valittujen ehdotusten kesken. Toiseen vaiheeseen valituilla kilpailuryhmillä on mahdollisuus jatkokehittää ehdotuksiaan erilaisten suunnitelmien ja selvitysten avulla. Mahdollinen toinen vaihe käynnistyisi arviolta heinä-elokuussa 2021. Kilpailua voi seurata verkkosivulla uusieliel.fi, jonne päivitetään tietoa suunnittelun etenemisestä.

Lisätietoja:

Kaupungin edustaja 

Perttu Pulkka 

Johtava arkkitehti 

[email protected]      

09 310 37 465   

Elielinaukion kehitys Oy:n edustaja

Vesa Olkkola  

Elielinaukion kehitys Oy     

[email protected]           

040 544 23 21       

< Takaisin